sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Omenaiset teeleivät

Tykästyin näihin aikanaan Valiolla tarjottuihin teeleipiin niin, että niitä on meillä tehty jo muutamaan kertaan. Kuten olen sanonut varmaan sata kertaa aiemminkin, en ole mikään jauhopeukalo, mutta näin helppoja leipomuksia on kiva toteuttaa. Poikakin osaa leipoa näitä melkein yksin, minun tehtäväkseni jää vain paistaminen.


Rahkateeleivät

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl juustoraastetta (pizzajuusto/emmental)
1 prk maustettua rahkaa makea & tulinen (Valio)
1 dl maitoa
0,5 dl juoksevaa oivariinia (tai ruokaöljyä)
1 omena raastettuna

Raasta omena (ja juusto).

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää loput ainekset ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa liikaa, ettei taikina sitkisty. 

Ripota leivinpaperilla peitetylle pellille Jaa taikina neljään osaan pellille leivinpaperin päälle ja taputa jauhotetulla tai kostutetulla kädellä noin sentin paksuisiksi teeleiviksi. Leikkaa jokainen leipä vielä takinapyörällä (tai pizzaleikkurilla) neljään osaan. 

Paista leipiä uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Yleensä leivinjauheella kohotetut teeleivät eivät enää seuraavana päivänä ole mistään kotoisin. Parhaita nämäkin ovat tietysti tuoreeltaan, mutta omena ja rahka mehevöittävät taikinaa niin että leivät ovat hyviä vielä seuraavanakin päivänä. Jos niitä sattuu jäämään jäljelle.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails